Tarina

Rugbylla on Jyväskylässä jo vahva jalansija muiden urheilulajien joukossa. Miehet ovat kamppailleet nurmikentillä jo vuodesta 2000 ja JRC on kaksinkertainen Suomen mestari (2004 ja 2005). Vaikka JRC alunperin oli miesten seura, alkoivat rugbysta kiinnostua myös naiset. Vuosien aikana JRC:n harjoituksissa on käynyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti muutamia naisia, sekä suomalaisia että myös vaihto-oppilaita. Vaikka miesten harjoituksissa löytyi paikka myös naisille, alkoi ajatus naisten omasta joukkueesta voimistua.

Keväällä 2005 alettiin pitämään ensimmäisiä naisten harjoituksia Laukaassa. Innostuneita oli kymmenkunta ja osa heistä on mukana joukkueessa tänäkin päivänä. Päävastuussa naisten toiminnasta oli silloinen miesten valmentaja, Stuart Flint.

 

Syksyllä 2005 alkoi sitten tapahtua toden teolla. Rugbya ja naisten joukkuetta mainostettiin ahkerasti ja tulos olikin päätähuimaava - ensimmäisiin syksyn harjoituksiin saapui yli 30 uteliasta naista katsomaan josko rugby olisi heidän juttunsa. Ensimmäiset viikot olivat melkoista hässäkkää, olihan peli suurimmalle osalle aivan uusi ja harva oli edes nähnyt rugbypalloa koskaan aikaisemmin. Mutta vaikka ulkopuolisen silmiin harjoitukset olisivatkin näyttäneet sekamelskalta, alkoi joukkueen sisällä kehkeytyä yhteishenki, joka kannusti tulemaan kerta toisensa jälkeen harjoituksiin. Yllättävän nopeasti hommaan alkoi tulla hiukan tolkkua ja peli alkoi sujumaan. Syksyllä pelasimme pelkästään touch-rugbya mutta into kontaktipeliin alkoi kasvamaan. Joulun alla JRCL piti Laukaassa harjoitusviikonlopun joka kruunasi mahtavan syyskauden. Joulun jälkeen harjoitukset jatkuivat lumella ja mukana oli reilu parikymmentä aktiivista naispelaajaa. Ja sitten päästiinkin jo taklailemaan!

 

Kevään 2006 aikana JRCL osallistui ansiokkaasti Jyväskylässä pidettyyn Snow Rugbyyn sekä Arctic Rugbyyn Saariselällä. Yhteistyötä Helsingin ja muiden kaupunkien kanssa on tehty aktiivisesti niin että saisimme naisrugbyn nousuun koko Suomessa ja jo kesällä 2006 lähti Tukholmaan (Stockholm 10's) Suomen naisten edustusjoukkue, jossa näimme myös useita JRCL:n pelaajia. Kesällä 2006 pelattiin myös ensimmäinen Naisten Rugbyn Suomi Cup jonka JRCL voitti tappioitta peitoten kaksi helsinkiläistä naisten rugbyjoukkuetta. Syyskuussa Helsingissä pelatussa Baltic Plate:ssa JRCL sijoittui toiseksi häviten ruotsalaisille vierailijoille.

 

Syksyllä 2006/keväällä 2007 jatkoimme treenaamista ja maajoukkuekuviot alkoivat kasvamaan. Suomen naisten maajoukkue Raivottaret pelasi keväällä Euroopassa sekä 15- että 7-joukkueilla, ja Jyväskylällä oli maajoukkueissa vahva edustus.

 

Kesällä 2007 pelasimme jälleen Suomi Cupia turnausmuotoisesti, ja Suomen mestaruus ratkesi finaalipelissä 1.9. Tampereella. JRCL vei nimiinsä sekä Suomi Cupin että Suomen mestaruuden, ja vetäytyi treenitauolle hymyissä suin syyskuun ajaksi.

 

Baltic Plateen 2007 JRCL lähti viimeistä kertaa "vanhalla porukalla" ja palasi kotiin voittorahojen kanssa. Baltic Platen pelit olivat siinä mielessä historiallisia JRCL:lle, että tämän jälkeen usea alusta asti mukana olleista tytöistä muutti uuteen kaupunkiin ja pelaavat jatkossa vastapuolilla.

 

JRCL on alati kasvava ja kehittyvä joukko reippaita nuoria naisia ja vaikka treen

aammekin tosissamme, ovat hauskuus ja tekemisen riemu pääroolissa. Syksyllä 2007 keskitymme rekrytoimaan uusia pelaajia riveihimme, ja harjoittelemaan uusia haasteita varten.

Jos uudet ystävät, tervehenkinen rymyäminen ja liikunnan ilo kiinnostavat, tule vain rohkeasti harjoituksiin tutustumaan tähän upeaan lajiin! JRCL on aina avoinna uusille harrastajille urheilutaustaan, kokoon ja karvoihin katsomatta - kaikki löytävät oman paikkansa!

 

Outi Puupponen